lauantai 30. huhtikuuta 2016

Alma ”Bénédictine” Mahler: Vanhojen drinkkien autenttisuusliikkeen selvityksiä nro 2



Alma Mahler Beverly Hillsin kodissaan (n. 1950).
Taka-alalla Benedikter-pullo. Kuvalähde.
Elokuisena keskiviikkoiltana 31.8.1949 säveltäjä Alma Mahler (1879–1964) pitää Beverly Hillsin kodissaan suureelliset 70-vuotispäiväkutsut. Hulppea talo sijaitsee North Bedford Driven ja Santa Monica Boulevardin kulmassa, vinottain vastapäätä Hyvän paimenen kirkkoa, jossa Hollywoodin katoliset kuuluisuudet aina Rudolf Valentinosta Elisabeth Tayloriin menevät naimisiin tai tulevat hautaan siunatuiksi (ks. esim. Gary Cooperin hautajaiset tästä). Talon osoite on 610 North Bedford Drive ja postinumero on nuorison tv-sarjastakin tuttu 90210 Beverly Hills.

Samppanjaa, kahvia, benediktiiniä


Paikalla on kasapäin Kalifornian saksankielistä älymystöä ynnä muita taiteilijoita ja Hollywood-väkeä. Thomas Mann (1875–1955) pitää onnittelupuheen, jota seuraa samppanjalasien kilinä, mutta Alma Mahlerin pitkäaikaisin ja läheisin ystävä Arnold Schönberg (1874–1951) ei ole paikalla, koska Alma ja Arnold ovat parhaillaan riidoissa. Välirikko johtuu Mannin Tohtori Faustuksesta (1947), mistä juhlissa kuiskutellaan kirjailijan selän takana. Puhallinsoittokunta viihdyttää vieraita, jotka valitsevat juomansa keskieurooppalaisesta valikoimasta: samppanjaa, kahvia ja Bénédictine-likööriä – siinä Alma Mahlerin juomaopin pyhä kolminaisuus.

Alma Mahler ja Igor Stravinski Beverly Hillsissä
vuonna 1946. Kuvalähde
Alma Mahlerin koti edustaa filmitähtien suosimaa ”espanjalaista” bungalow-tyyliä valtavine pihanurmikoineen, mutta kutsujen luonne muistuttaa vanhan maailman salonkiperinnettä ja ruokatarjoilut ylellistä habsburgilaisuutta. Ajatukset karkaavat sotia edeltävään Eurooppaan ja belle époqueen, tuohon kauniiseen aikaan ennen maailmanpaloja. Hetkittäin alkoholin pehmentämässä mielentilassa pakolaisten Kalifornia tuntuu uudelta Weimarilta tai Wieniltä.

Alma Mahler huutaa koko ajan, sillä hänen toinen korvansa kuuroutui keltataudin seurauksena jo lapsena, eikä vanhemmiten toinenkaan korva tahdo enää toimia. Vaikkei säveltäjä huonon kuulonsa takia pysty kommunikoimaan ison seuran hälinässä, hänen yksinpuhelunsa ovat hauskoja, pisteliäitä ja fantastisen todellisuuspakoisia. Suosiollisen yleisön ja jatkuvasti virtaavan benediktiinin takia maestra on hyvällä tuulella. Muutoin hän muistuttaisikin erästä toista äksyä, huonokuuloista ja viinaanmenevää wieniläissäveltäjää.
 

Symbolistinen pläjäys


Alfons Muchan (1860–1939) piirtämä mainos.
Likööritehtailija Grand palkkasi aikansa
taiteilijoita muotoilemaan benediktiinpulloja ja
suunnittelemaan mainoksia muun muassa
Pariisin maailmannäyttelyyn (1900).
Hän myös sponsoroi taiteilijoita, jotka liittivät
töihinsä viittauksia juomaan. Tiedossa ei ole,
maksettiinko Gallen-Kallelalle Symposionista.
Bénédictine, pyhä munkkilikööri! Samppanja ja kahvi olivat Alma Mahlerille välttämättömyys, mutta die Benediktiner oli paljon enemmän. Säveltäjä tutustui benediktiinin juomiseen jo nuorena Wienin sesessionistien taiteilijapiireissä ja suhde syveni iän myötä.

Muiden symbolistien, jugend-taiteilijoiden, dekadenttien oppineiden ja fin de siècle -boheemien tavoin Alma Mahler suosi tuota hypnoottista juomaa, joka maistuu unelta, myytiltä ja alitajunnalta. Taiteilijan tuli kehittää aistejaan, kokemusherkkyyttään ja hurmioitumiskykyään, ja kahdestakymmenestäseitsemästä eri yrtistä, mausteesta ynnä muusta kasviaineesta valmistettu munkkilikööri oli siihen omiaan. Liköörin tuonpuoleisen vivahteen huhuttiin juontuvan kuolleiden munkkien haudoilla kasvavista rypäleistä.

Ei siis ihme, että Akseli Gallen-Kallelan (1865–1931) maalauksissa Symposion (1894) ja Probleemi (1894) kaiken keskellä törröttää juuri Bénédictine-pullo. Ruoka ja juomakin ovat taidetta, joka tarjoaa portin henkiseen maailmaan, Jonkun Ihmistä Suuremman Kohtaamiseen ja salaperäiseen haltioitumiseen.

Madame D.O.M. Bénédictine


Alma Mahler joi Bénédictineä läpi elämänsä – aivan kuten Eino Leino (1878–1926), mutta Alma Mahlerin elämä oli nelisenkymmentä vuotta pidempi, mikä pulloissa mitattuna tarkoittaa lasivuorta. Moni muistelija kertoo Alma Mahlerin juoneen Yhdysvaltojen vuosinaan pullollisen benediktiiniä päivässä. Kodista ulos astuessaan säveltäjän tasku kirjaimellisesti pullotti. Hänet tunnettiin lempinimellä Madame D.O.M. Bénédictine.

Ehkä benediktiini oli pakolaisen side siihen Eurooppaan, jota ei enää ollut. Maailmaan kyllästyminen, todellisuuspako, nautinnonhalu ja äärimmäinen estetismi olivat wieniläiselle fin de siècle -taiteilijalle tyylikysymys ja muotiseikka, mutta kummatkin maailmansodat kokeneelle, joukoittain läheisiä sodassa menettäneelle ja Euroopan tuhon todistaneelle pakolaiselle näistä seikoista tuli aivan uudella tavalla tosia elämän periaatteita.

Benediktiiniä juovia sesessionisteja vuonna 1904: Alfred Roller (maljaa kohottava käsi), Alma Mahler (turkiskauluksessa), Gustav Klimt (takana, puolikalju), Alman äiti Anna Moll, Max Reinhardt, Josef Hoffman ja Alman isäpuoli Carl Moll (vasemmalla selin) Alman äidin ja isäpuolen kotona Wienin Hohe Wartessa. Kuvalähde

Alban Bergin Lulukin (1935) juo Bénédictineä, ”joka muistuttaa menneistä ajoista” (oopperassa Lulu). Kohtaus on silmänisku rakkaalle kollegalle; Alma Mahler ja Alban Berg olivat läheisiä ystäviä.

Alma Mahlerista benediktiini varmaan maistui myös ajalta, jolloin hän oli vielä nuori ja lahjakas säveltäjä, jolla oli lupaava ura edessä – ennen avioliittoa vanhemman kollegan Gustavin (1860–1911) kanssa, joka ensi töikseen vaati puolisoaan lopettamaan säveltämisen.

Monisyinen, jatkuvasti uusia makukerroksia paljastava likööri sopii kaikille kulta-aikojen kaipaajille ja menetettyjen mahdollisuuksien haikailijoille.

Mark Gertler (1891–1931): Asetelma
benediktiinipullolla (1908).

Koko elämä yhdessä hörpyssä


Alkon mukaan Bénédictine-likööri on ”kullanruskea, täyteläinen, yrttinen, voimakas, lämmin”. Alkoholipitoisuus on korkea, mitä Alma Mahler arvosti.

Ensin suussa avautuu kukkea yrttipaletti ja voimaperäinen makeus. Sen takaa alkavat häivähdellä vuodenkierron – ja symbolisesti ihmiselämän – eri kerrokset. Hunaja on viaton alku. Huulilla kimmeltää antiikkinen meripihka. Perään tulee pala joulun kanelia, itämaan tietäjiä, syntymän ihmettä, mirhamia, sahramia. Sitten aistii keskikesän mintun, väinönputken vaaran ja myöhäiskesän hedelmät. Maku taittuu syksyn satoon, jossa välähtää gin-tyyppinen havu, sitruunankuori ja manteli. Ikiaikaiset ainekset kietovat maallisen pyhään.

Alma Mahler konsertissa New Yorkissa 1960. Vuonna 1951
Mahler muutti Kaliforniasta New Yorkin Upper East Sideen
 (120 East 73rd Street), jossa hän kuoli 85-vuotiaana 1964.
Symbolistisesta pläjäyksestä saa myös katolisia kiksejä, mitä Alma Mahler niin ikään arvosti. Ranskalaisen alkoholikauppiaan Alexandre le Grandin (1830–1898) ja hänen kemistiavustajansa kehittämä, vuodesta 1863 kaupallisesti valmistettu juoma ammentaa ranskalaisten luostarien yrttiliköörien perinteestä. Nimi viittaa benediktiiniläisyyteen ja etiketin kirjaimet D.O.M. latinankielisiin sanoihin Deo optimo maximo, ”Jumalalle, parhaalle, suurimmalle”. Grand myös keksi jännittäviä tarinoita juoman renessanssihistoriasta ja luostarilähteistä.

Nauttiminen


Bénédictine-likööri on almamahlerimaisimmillaan kun se viilennetään 12–14 asteeseen ja nautitaan art nouveau -laseista ystävien seurassa ja kahvin kera. Juoman voi halutessaan viilentää jääpalalla, mikä avaa virkisteeseen uusia sävyjä. Joka tapauksessa varoitus lienee paikallaan: benediktiinissä on kova rekyyli – ensisiemauksen jälkeen homma tasoittuu.

Juodessa kuulostellaan makukirjon taianomaisia vaikutelmia ja samalla pohditaan kaikkea sitä, mikä on ikiajoiksi menetetty. Kerrataan elämän suuret rakkaudet ja parhaat konsertit ikinä, vitsaillaan ja juoruillaan, matkitaan muita taiteilijoita ja improvisoidaan pianolla tajuntaa räjäyttävin tavoin, mistä Alma Mahler oli erityisen tunnettu. Huumaavat tuoksut ja maut muuntavat menetyksen tuskan kipeänsuloiseksi rappiohurmaksi. Otetaan lisää. Jatketaan aamuyöhön.

Graben, Wien, 1900. Kulta-aika.
Kaik o mänt. Mikkää ei oo niiko enne. Paitsi tää penetiktiiniputel!

Toinen tapa nauttia benediktiner à la Alma Mahler on suoraan pullosta taskulämpöisenä ja samalla Platonia lukien. Näin säveltäjä toimi matkustaessaan. Mahler piti Platonin filosofian lukemista rauhoittavana, ja sitäkin hän harrasti nuoresta asti.

Benediktiinibileitä


Alma Mahler piti Kalifornian kodissaan jatkuvasti juhlia, joissa jokainen vieras tutustui benediktiiniin, piti siitä tai ei. Thomas Mannin päiväkirjoista voi lukea, miten kirjailijaa sapetti se, että Alma Mahler juotti hänen vaimolleen niin paljon viinaa.

Alma Mahler ja Arnold Schönberg Amsterdamissa 1920. Yk-
sityiskohta. Kuva: S. S. Jan Pieterszoon Coen. Kuvalähde.
Mannien ohella Mahlerin salongissa pörräsi vaikka keitä, Walterit, Schönbergit, Stravinskit (ei koskaan samaan aikaan Schönbergien kanssa), Korngoldit, Feuchtwangerit, Waxmanit, Rahmaninovia, Rubinsteinia, Dietrichiä, Chaplineja, Klempereriä, Castelnuovo-Tedescoa, Deutscheja, Eisleria, Flynniä ym. Kemuissa puhuttiin saksaa, monin murtein, ja satunnaisesti jotakin muuta mannereurooppalaista kieltä, mutta englantia ei juuri ollenkaan, sillä pakolaiset eivät halunneet puhua Hollywoodin kieltä kotonaan.

Hämeen Sanomat 19.3.1889.
Arnold Schönberg hengaili Alma Mahlerin luona muutenkin kuin kekkereissä. Alma ja Arnold olivat Tiku ja Taku, joiden ystävyys alkoi Wienissä 1900-luvun alussa heidän opiskellessaan samalla sävellyksenopettajalla (Alexander von der Zemlinskyllä) ja jatkui vanhuuteen asti. Heidän yli neljälle vuosikymmenelle levittyvä kirjeenvaihto on julkaistu (ks. Mahler & Schönberg 2012), mutta siinä käsitellään enemmän Arnoldin rahavaikeuksia ynnä muita huolia kuin munkkiliköörin terveysvaikutuksia.

Ryyppykaveri Remarque


Alma Mahler piti isoista hatuista
joihin saattoi piilottaa kaikenlaista
Kalifornian vuosina tärkeäksi ystäväksi Alma Mahlerille muodostui pakolaiskirjailija Erich Maria Remarque (1898–1970). Alma oli tietenkin lukenut romaanin Länsirintamalta ei mitään uutta (1929) jo ennen kuin hän tapasi kirjailijan, mikä tapahtui tämän osallistuessa hänen Beverly Hillsin bileisiinsä ensi kertaa vuonna 1942. Remarquen poikkeuksellisen älykkyyden vahvisti tämän Almalle tuoma valtava kukkapuska: kukkien joukkoon oli piilotettu vodkapullo. Tuliainen teki Almaan suuren vaikutuksen.

Siinä missä Mahler joi benediktiiniä ja kaipasi nuoruutensa Wieniin ja sen kuppiloihin, Remarque joi rommia ja vodkaa ja kaipasi nuoruutensa Berliiniin ja sen yökerhoihin. Ystävykset joivat myös samppanjaa, Kalifornian Burgundin-tyyppisiä viinejä ja konjakkia. Pikkutunneilla siirryttiin yleensä  rommiin ja vodkaan. Koska Remarquen tavattoman kosteissa romaaneissa, kuten pakolaisuuden tuntoja luotaavassa Riemukaaressa (1946), juodaan lähes joka sivulla pullo tai kaksi Calvadosia, moni luulee, että Calvados olisi merkinnyt Remarquelle samaa kuin Bénédictine Mahlerille, mutta näin ei ole. Remarque ei pitänyt Calvadosin mausta vaan ainoastaan siitä, miltä kyseinen sana kuulosti. Kuten sanottu, omaan kurkkuunsa Remarque kaatoi mielummin vodkaa ja rommia.

Lourdesin ihme


Postikortti Pariisin maailmannäyttelystä 1900.
Alma Mahler ja hänen (viimeinen) puolisonsa, itävaltalais-böömiläis-juutalainen kirjailija Franz Werfel (1890–1945) lähtivät Wienistä, natseja pakoon, vuonna 1938. Ensin he pakenivat Ranskaan, mutta Saksan valloittaessa Ranskan, he lähtivät jalan Pyreneitten yli Espanjaan. Sieltä he matkustivat Portugaliin, josta he lopulta pääsivät laivalla New Yorkiin.

Paon onnistuminen natsien valtaamasta Ranskasta Espanjaan, Gestapolta salaa, oli tietenkin varsin epävarmaa.

Kesäkuun viimeisinä päivinä 1940 pari oli päätynyt
Louise Abbéma (1853–1827): La Bénédictine
(1899).
Pyreneitten juurelle Ranskan Lourdesiin, jossa paikallinen perhe piilotti heidät oman henkensä kaupalla. Perhe kertoi Almalle ja Franzille tarinan Lourdesin Pyhästä Bernadettesta (1844–1879). Suuressa hädässä Werfel rukoili pyhimystä ja vannoi, että jos hän ja Alma onnistuvat pakenemaan, hän kirjoittaa heti pakomatkasta selvittyään Bernadetten tarinasta romaanin omistaen sille kaiken aikansa.

Yhdysvaltoihin päästyään Werfel alkoi saman tien töihin. Romaani Bernadetten laulu julkaistiin vuonna 1941. Siitä tuli bestseller, ja Hollywoodissa tehtiin siitä neljä Oscaria voittanut elokuva (1943). Alma piti ylenpalttista salonkiaan pitkälti juuri Werfelin romaanin ja kyseisen elokuvan tuottamilla rahoilla.

Romaanin kirjoittaminen oli siis votiivilahja Lourdesin pyhimykselle. Ehkäpä sekin maistui Alman Bénédictinessä, heidän Lourdesin ihmeensä.


Voi nykyaikaa


Ikävä kyllä tänä päivänä ei legendaarista Bénédictine-likööriä saa monestakaan alkosta. Helsingissä sitä saa Arkadian Alkosta muttei esimerkiksi Töölöntorin Alkosta.

Sama piinallinen tilanne vallitsee ravintolakentällä. Aivan turhaan olen yrittänyt tilata tätä perinteistä kulttuurijuomaa esimerkiksi Hakaniemen Juttutuvassa. Töölön Manalasta sitä saa edelleen, ehkä kunnioituksesta rakennukseen sijoittanutta benediktiinisieppoa Eino Leinoa kohtaan.

Päivälehti 28.5.1904.


Benediktiinillä on erityisen vahva perinne Suomessa. Esimerkiksi oululaisessa Kaiku-lehdessä 2.10.1901 mainitaan, että Suomi on maa, jossa sitä juodaan eniten. 

Niin ikään kirjailija ja poliitikko Artturi Leinosen (1888–1963) muistelmissa Maalaispojan matkaanlähtö (1959; ks. myös Rahola 2012) kerrotaan Jyväskylän seminaarilaisten, niin opiskelijoiden kuin oppilaidenkin, juoneen 1900-luvun alussa niin paljon männynhavun tuoksuista Bénédictineä, että valmistajan esitteessä mainittiin, että sitä juodaan Jyväskylä-nimisessä Venäjän kaupungissa väkilukuun nähden enemmän kuin missään muualla Pohjoismaissa”. Ruokakirjoittaja Jaakko Rahola (2012) jatkaa: ”kun 1960- tai 70-luvulla yksi viimeisistä 1800-luvun puutaloista purettiin Jyväskylän keskustassa, kävi ilmi että koko piha oli 'kivetty' tyhjillä benediktiinipulloilla.”

Tänä päivänä näistä perinteistä on vaikea pitää kiinni. Vanhojen drinkkien autenttisuusliike pyrkii kuitenkin edistämään ihmisten tietoisuutta Bénédictine-liköörin merkityksestä musiikin historiassa sekä yleensä taiteissa ja kulttuurissa.


Kaiku 2.10.1901.

Lähteet 


Bahr, Ehrhard 2007. Weimar on the Pacific. German Exile Culture in Los Angeles and the Crisis of Modernism. Berkeley, CA: University of California Press.

Baxter, John 1976. The Hollywood Exiles. New York, NY: Taplinger.


[The] Cocktail Geek 2016. Review – Benedictine D.O.M. Liqueur (16.3.2016).

Gustav-Mahler.eu 2015. House Alma Mahler BeverlyHills 1942–1952 (610 North Bedford Drive). Sähköinen artikkeli Gustav-Mahler.eu-sivustolla (17.3.2016).


Hilmes, Oliver 2015. Malevolent Muse: The Life of Alma Mahler. Käänt. Donald Arthur. Evanston, IL: The Northeastern University Press.

Leinonen, Artturi 1959. Maalaispojan matkaanlähtö. Helsinki: WSOY.

Mahler, Alma & Arnold Schönberg 2012. Der Briefwechsel. Toim. Haide Tenner. Pölten: Residenz Verlag.

Mahler-Werfel, Alma 1960. Mein Leben. Frankfurt am Mein: S. Fischer Verlag.

Mann, Thomas 1977–1995. Tagebücher. Osat 5 (1940–1943), 6 (1944–1945), 7 (1946–1948) ja 8 (1949–1950). Toim. Peter de Mendelssohn & Inge Jens. Frankfurt am Mein: S. Fischer Verlgae.

Rahola, Jaakko 2012. Raholan syötäviä sanoja – Word Crumbs.


Remarque, Erich Maria 1998. Das unbekannte Werk. Frühe Prosa, Werke aus dem Nachlaß, Briefe und Tagebücher. Toim. Thomas F. Schneider & Tilman Westphalen. Köln: Verlag Kiepenheuer & Witsch.

Schuursma, Rolf 1994. Reflections on Alma Mahler. Teoksessa Bücher für die Wissenschaft: Bibliotheken zwischen Tradition und Fortschritt. Festschrift für Günter Gattermann zum 65. Geburtsdag. Toim Gert Kaiser, Heinz Finger, Elisabeth Niggemann. München ym: Saur. 343–356.

 

2 kommenttia:

Vilhelmiina Koho kirjoitti...

Ooh, ihanaa, pakko juosta Alkoon saman tien hakemaan pullo!

Mahtava blogi, kiitos Susanna!

Susanna Välimäki kirjoitti...

Oi kiitos Vilhelmiina :) Jos käyt Alkossa, niin jäähdytä se sitten kunnolla kylmäksi! Eikä jäitä juoman sekaan. Voi ensin tuntua sekavalle pamaukselle, mutta kun hartaasti jaksaa maistella, niin hieno maailma avautuu! Vaatii pitkämielistä paneutumista, niin kuin taide yleensäkin… Aurinkoista toukokuuta ja terkkuja!